Historia kertoo meille, kuinka eri maakunnat Suomessa ovat kokeneet herätyksen aikoja. Kymenlaakso sai tätä herätystä odottaa viime vuosisadalle asti. Totuus Pyhästä Hengestä oli se voima, joka sai padot murtumaan, ja herätys tulvan lailla levisi yli laaksokunnan. Herätys kosketteli voimakkaasti myös keskeistä Kymenlaaksoa. Keskukseksi muodostui Liikkalan kylä, josta ensimmäisten joukossa uskoon tulivat talonisännät Mauno Mäkelä ja Magnus Pajari. Näistä veljistä tuli hengellisen työn pylväitä paikkakunnalle.

Heidän kutsuminaan alkoi paikkakunnalla vierailla useita saarnaajia ja evankelistoja, joista mainittakoon mm. Mimmi Tulimäki ja Vilho Pylkkänen. Edellä mainitut olivat Helluntaiystäviin lukeutuvia.

Heidän jälkeensä tulivat seurakuntalinjan saarnaajatkin: Fabian Paakkari, Artur Hellström, Aarne Vuoristo, Väinö Saukkonen, Helena Eerola ym. Kansaa oli liikkeellä niin, että suurimmatkin maalaistuvat kävivät ahtaiksi. Saatiin kokea valtavaa Pyhän Hengen voimaa. Matti Porkka kertoi heidän perheestään viiden sisaruksen pelastuneen samassa kokouksessa, ja Hengen voiman koskettamina useat olivat jopa kaatuneet penkkien väliin.

Voimakasta rajankäyntiä oli Helluntaiystävien ja seurakuntalinjaa kannattaneiden välillä. Paikkakunnan uskovista jotkut liittyivät Kotkan, Kouvolan tai Kymintehtaan helluntaiseurakuntiin. Toiset olivat Helluntaiystävien kannalla.

Vuoden 1936 vaiheilla saarnaaja Kalle Rantanen muutti Inkeroisiin asumaan. Aktiivisena seurakuntalinjan miehenä hän alkoi heti koota hajallaan asuvaa uskovien joukkoa yhteen. 6.1.1938 kokoonnuttiin Liikkalaan, Matti Lehtomäen talon, tarkoituksena keskustella Helluntaiseurakunnan perustamisesta paikkakunnalle. Kokouksessa oli läsnä noin 20 paikkakunnan uskovaa. Saarnaaja Kalle Rantasen tuotua Sanasta esille Totuuden paikallisseurakunnasta ilmoitti 15 uskovana kasteen vastaanottanutta halunsa littyä paikallisseurakuntan. Nämä olivat Matti Lehtomäki, Oiva Pajari, Edvard Korhonen, Matti Porkka, Jalmari Vanhala, Ellen Lehtomäki, Alma Porkka, Astrid Porkka, Hilda Vanhala, Amalia Pöyhönen, Selma Lonka, Iida Kitunen, Lempi Espo, Kerttu Liikkanen ja Taimi Pajari.

Jotkut uskovat halusivat vielä harkita asiaa. Niinpä päätettiin asian käsittely ja vanhimmiston valinta siirtää kuudenteen päivään, samassa paikassa pidettävään varsinaiseen seurakunnan perustavaan kokoukseen. Tästä tilaisuudesta on seuraavanlainen pöytäkirja:

Seurakunnan perustamisen jälkeen vaakamestari Alfred Kantanen vuokrasi talostaan Inkeroisista ison huoneen kokousten pitopaikaksi. Työn keskus siirtyi Inkeroisiin. Tästä syystä seurakunnan nimeksi otettiin Inkeroisten Eelim-seurakunta. Nuori seurakunta kasvoi ja vahvistui Herran armossa ja Kalle Rantasen sekä Yrjö Nurmen hyvässä opetuksessa. Edellä mainittujen veljien siirryttyä pois paikkakunnalta ovat seurakuntaa palvelleet saarnaajat: Arvi Hirvonen, Sulo Salo, Matti Vuorinen, Matti Kumpulainen, Veikko Alastalo, Tauno Rantala, Eero Huitula, Lauri Ahonen, Heikki Ahonen, Antero Halkola, Pekka Mustonen, Hannu Puustelli, Eero Virtanen, Tuomo Ahonen, Tero Järventausta ja syksystä 2006 lähtien seurakunnan paimenena toimii Jouko Pynnönen. Lisäksi seurakuntatyössä mukana ovat olleet lähetyssaarnaajat Kerttu Valittu, Inkeri Himanen sekä Liisa Halkola (nykyisin Seppänen).

Seurakunnan jäsenluvun kasvaessa kävi entinen Kantasen talon kokoushuone ahtaaksi ja niin päätettiin rakentaa uusi rukoushuone (Eelim) juna-aseman lähelle 1954.

Anjalan ja Sippolan kuntien yhdistyessä Anjalankosken kauppalaksi katsottiin asialliseksi vielä kerran tehdä nimenmuutos. Vuoden 1975 vuosikokouksen yksimielisellä päätöksellä seurakunnan nimeksi otettiin Anjalankosken Helluntaiseurakunta. 

Alkuvuosina kokoustoiminta ympäristökylissä oli hyvinkin voimakasta. Sippola, Liikkala, Ruotila, Huruksela, Korvenkylä, Ummeljoki, Myllykoski, Muhniemi ja Pitkäsilta olivat kohteet. Kansaa kävi kokouksissa runsaasti ja ihmisiä tuli uskoon. Vuosien mittaan työmuodot ovat monipuolistuneet ja muuttuneet. Nykyään on pyritty järjestämään normaalin kokoustoiminnan lisäksi myös omaa toimintaa jokaiselle ikäryhmälle pyhäkoululaisista hopeakerholaisiin. Varsinkin nuorisotyö näytti menevän kovasti eteenpäin Sami Vottosen luotsaamana.

Uudesta 50-luvulla valmistuneessa rukoushuoneessa puuttui alusta asti kasteallas. Samoin 99-paikkainen sali alkoi käydä ahtaaksi. Vuonna 1984 päätettiin tehdä suunnitelmat rukoushuoneen laajentamiseksi ja kastealtaan rakentamiseksi. Käytännön työhön päästiin syksyllä 1985. Laajennetun rukoushuoneen vihkiäisiä vietettiin elokuussa 1987. Kesällä 1996 saimme viimein rukoushuoneelle kaupungin vesijohdon ja viemärin. Samalla valmistui myös virallinen tie kiinteistöllemme. Syksyllä 2001 rukoushuoneen piha sai asfalttipinnoitteen. Viimeisin remontin kohde oli keittiö, joka varustettiin ajanmukaisesti.