Anjalankosken Helluntaiseurakunta
Etusivu  /  Tapahtumat  /  Saarnat  /  Seurakunta  /  Työmuodot  /  Lähetystyö  /  Yhteystiedot  /  Linkit

Ajankohtaista  arkisto



VANHOJEN UUTISTEN


ARKISTO



UUTISIA JA TAPAHTUMIA  ARKISTO


28.9.2007 Uusi nuorisotyöntekijä aloitti 

Seurakunna uutena nuorisotyöntekijänä on aloittanut 1.9.2007 Joona Lautiainen.
Joona on alun perin kotoisin Anjalankoskelta, tekee töitä metsurina ja on ollut seurakunnan nuorisotyössä mukana Kouvolan helluntaiseurakunnassa.
Joona tekee työtä oman toimen ohella ja vastaa seurakunna nuorisotyöstä. Esa Huovila jäi pois nuorisotyöstä kesän aikana ja toimii toistaiseksi oman toimen ohella nuorten aikuisten työssä, projekteissa sekä nuorisotyössä tausta tukena ja apuna.

28.9.2007  Rakas rukous - Teemana vuonna 2008

Parhaillaan meneillään oleva kristittyjen yhteinen Rakas Raamattu -teemavuosi jatkuu ensi vuonna rukouksen merkeissä. Rakas rukous 2008 -teemanvuoden tavoite on rohkaista ja vahvistaa kristittyjen yhteistä rukousta oman asuinyhteisön ja koko maan puolesta.
Rukouksena on, että ihmiset löytäisivät yhteyden Jumalaan ja kertoisivat tästä löydöstään eteenpäin sekä kotimaassa että ulkomailla.
Rukousvuoden avajaiset ovat Unelma Suomesta -uuden vuoden tapahtuman yhteydessä Pirkka-hallissa Tampereella, ja vuosi huipentuu lokakuussa Turussa järjestettävään kansalliseen Kristus-päivään. 
Kaikki kristilliset seurakunnat ja muut yhteisöt voivat toteuttaa rukousvuoden teemaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Teemavuodesta ja sen aikana järjestettävistä tapahtumista kerrotaan yhteisillä nettisivuilla, jotka avataan myöhemmin syksyllä.
Teemavuoden takana on eri kristillisten tahojen yhteysverkosto Maailmanevankelioimisen Suomen keskus ry (MESK). Se rohkaisee eri taustoista tulevia kristittyjä toimimaan yhdessä evankeliumin ilosanoman viemiseksi siitä vieraantuneille Suomessa ja ulkomailla. Rukousvuotta koordinoi MESKin yhteydessä toimiva E4-tiimi.

27.4.2007 Nettisivujen ylläpitäjä vaihtuu

Nettisivujen päivittäminen siirtyy toukokuun lopussa pastori Jouko Pynnösen tehtäväksi. 
Kaikki sivuja koskevat huomautukset voi ohjata Joukolle tai laittaa palauteena palaute laatikosta. Nykyisin sivuja päivittää Nuorisopastori Esa Huovila. Esa on siirtymässä muihin tehtäviin kesän aikana eikä siten vastaa enää sivujen ylläpidosta..

27.04.2007
Koiviston hyllytys käynnistää uuden kirkkokunan synnyn

Kuuden kuukauden määräajan jälkeen tuomiokapituli voi erottaa Nokia mission johtajan pappisvirasta kokonaan

Nokia mission johtaja, teologian tohtori Markku Koivisto menettää pappisoikeutensa kuudeksi kuukaudeksi. Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli päätti äänestyksen jälkeen, että Koivisto ei saa jatkaa pappina. Kapitulin päätöksen mukaan Koivisto ei ole yksityiskohtaisesta ohjauksesta ja monista harkinta-ajoista huolimatta pysynyt evankelisluterilaisen kirkon tunnustuksessa.

- Tämä päätös käynnistää uuden kirkkokunnan perustamisen. Olen surullinen ja pettynyt. Suomen evankelisluterilainen kirkko on 500-vuotisen historiansa aikana ymmärtänyt herätysliikkeiden merkityksen, mutta nyt herätysliike ajetaan ulos kirkosta, Koivisto sanoo.

Tuomiokapituli teki erottamispäätöksen äänin 4-3. Tuomiorovasti Olli Hallikainen ja asessori Timo Pokki jättivät päätöksestä eriävän mielipiteensä. He eivät olleet erottamisen kannalla vaan esittivät, että Koiviston tulee pitäytyä luterilaisessa tunnustuksessa erityisesti sakramentteja, Pyhän Hengen toimintaa ja kirkon virkaa koskevassa opetuksessa.

Tuomiokapitulin lainopillisen asessorin Leevi Häikiön mukaan asiasta keskusteltiin perusteellisesti ja Koiviston toimintaa ja opetusta seurataan edelleen.

- Jos hän osoittaa sitoutumista luterilaiseen tunnustukseen, erottamispäätös voidaan purkaa. Ellei näin käy, kuuden kuukauden määräajan jälkeen Koivisto voidaan erottaa pappisvirasta pysyvästi, Häikiö sanoo.

Koivisto voi tehdä päätöksestä oikaisuvaatimuksen tuomiokapituliin kahden viikon kuluessa. Hän voi valittaa päätöksen muotoseikoista hallinnolliseen oikeuteen.

- Teologisesta sisällöstä ei voi valittaa, sillä siitä päättää hiippakunnan piispa Juha Pihkala, Häikiö sanoo.

Tuomiokapituli antoi Koivistolle maaliskuussa 14 kohdan ohjelman, johon Koiviston pitää sitoutua luterilaisen kirkon pappina.

Kapituli vaati muun muassa, että Koiviston on lopettava painostamasta kuulijoitaan uskonratkaisun tekemiseen.

Lisää aiheesta: Aamulehti.fi


7.3.2007 ”Vanhempien nuorten solu”

”Vanhempien nuorten solu”  kokoontuu Tillillä joka toinen tiistai 13.3. alkaen (Anjalassa Tullinmäentie 8 B).  Solun kohderyhmä on työikäiset perheelliset pariskunnat, mutta voi tulla yksinkin.  Jokaisessa kokoontumisessa rukouksen ja kuulumisten lisäksi vaihdetaan ajatuksia ja tuntemuksia jostakin raamatun paikasta, johon tulijoita pyydetään tutustumaan etukäteen. 
13.3. raamatun kohta on Uuden Testamentin kirje roomalaisille, luku 12.  Tarjolla myös pikkupurtavaa ja sauna lämpimänä !

 
Kysymyksiin vastataan mielellään arto.tilli(ät)pp1.inet.fi tai emilia.cardenas(ät)pp.inet.fi ja 
puh. 0400 799558 (Emilian kännykkä)

Lämpimästi terve tuloa !

Arto ja Emilia

3.2.2007 Ullan Terveiset Ugandasta

Ajattelin kirjoittaa vielä kuulumisia ennen kuin tulen suomeen! Kohtahan se kotiin tulo jo koittaakin, vaan n. kuukausi jäljellä ja hieman haikea olo, mutta nautin ajasta täällä vielä täysillä, toivottavasti teillä siellä kaikki hyvin.
Olemme nyt Ugandassa, Kampalassa. olot ovat aika erilaiset ja ensimmäistä kertaa olen sellaisessa paikassa millaiseksi Afrikan kuvittelinkin: Savi/betoni taloja lomittain, eläimiä juoksentelemassa siellä täällä vapaana, saven värisiä mutaisia katuja ja lapsia rikkinäisissä likaisissa vaatteissa tuijottamassa ihmeissään valkoista ihmistä. Kirkko on sellainen iso aaltopeltistä tehty hökkeli. Henki on kuitenkin hyvä ja Jumala toimii täällä. Ylistys on aika vauhdikasta, niin kuin joka paikassa. Kantapäät nousee lattiasta ja äänen volyymi on korkealla. Tämä paikka on hieman erilainen kuin aikaisemmilla viikoilla, mutta hyvä paikka. Tämä on kuin suoraan television dokumentista. ollaan syrjässä kaupungista sellaisella kyläalueella. Nyt ollaan täällä isossa Kampalan kaupungissa viettämässä vapaapäivää.

Olen terve ja kaikki on loistavasti! Monet meidän ryhmästä ovat ollut sairaana tällä viikolla, mutta olen varjeltunut terveenä. Tämä paikka ei ole kovin hygieeninen. Syödään ja nukutaan samalla lattialla, vaatteet on samalla lattialla.10 poikaa makaa yhden huoneen betonilattialla makuupusseineen ja toisessa huoneessa rintarinnan nukkuu 6 tyttöä ja kolmannessa 5 tai 6 tyttöä. Keittiö on vaan pieni tila ulkona. Ei se näytä keittiöltä, viedään vaan tulisija suojaisaan nurkkaukseen maahan ja aletaan kokata. jätteet on pussissa ja pussin vieressä tulisijan vieressä ja puhtaat lautaset ja pesutarvikkeet niiden vieressä. Kissa ja vuohet juoksentelee talon etupihalla. Tämä on juuri sellaista millaiseksi kuvittelin köyhän Afrikan, vaikka tämä nyt vielä on hyvä paikka. Seuraava paikka on kuulemma pusikossa, ihmettelen vaan missä tämä paikka sitten on jos seuraava on pusikkoa? Tykkään kyllä pusikossa olosta ja viihdyn hyvin vaikka olosuhteet ovat välillä erikoiset. Tämä on minulla niin sydämellä, että haluan antaa kaikkeni! Koen tämän kutsumuksekseni vaikka tulevaisuus onkin vielä avoinna. Olen kokenut niin valtavasti Jumalan kanssa teei sanat riita (jos ei jo likelle sataa) ympäri Keniaa ja nyt 

Ugandassa, kun kierretään ja kerrotaan vapauttavasta ja pelastavasta Jeesuksesta! Jumala tekee ihmeitään täällä ja on etuoikeus olla mukana näkemässä Hänen toimintaansa! Hän on todella kaiken ylistyksen arvoinen, Kuningasten Kuningas! Hän on suojellut ja varjelut meitä ja johdattanut ihmeellisiä teitä! Innostun niin paljon kun kirjoitan, mutta pian tulen teille kertomaan! Kutsumukseni on todella vahvistunut ja tunnen vahvaa kutsua tänne Keniaan tai nyt hän olemme Ugandassa, mutta valtava rauha on vallannut sydämeni ja tuntuu että tämä monien vuosien oman paikan etsiminen on rauhoittunut. Niin monta, likelle 6 vuotta, olen rukoillut Itä Afrikan ja Masaiheimon puolesta ja miettinyt mikä se tunne on joka täyttää sydämeni, mutta nyt kun olen täällä tuntuu, että kaikki ne profetiat, näyt ja tunteet saavat merkityksen ja täyttyvät. Jumalalla on kuitenkin omat tiensä ja oma aikataulunsa kaikella ja olen avoin mitä Hän haluaakaan tehdä elämässäni! Olen antanut Jumalalle vapaat kädet, vaikkei se aina ole ollut helppoa ja ei täälläkään aina ole helppoa, mutta silti minulla on rauha ja rakkaus sydämessäni ja tunnen olevani omalla paikallani, paikalla johon Jumala minut on asettanut!

Olot siis ovat erilaiset, mutta rakastan olla täällä olosuhteista ja tilanteista huolimatta! Varovaisuuttakin tarvitaan. Yolla pitää lukita ovi sisältä lukolla ettei varkaat tule ja kietoutua moskiittoverkkoon, mutta silti ne pääsee jostain puremaan, ehkä koska emme voi ripustaa verkkoa kattoon, kun ei ole koukkuja vaan ollaan laitettu korkeat reput päätypuolelle ja viritetty verkko tulemaan niiden yli, mutta joka ilta tarvitaan kekseliäisyyttä että saadaan verkko tiiviisti ja päästään vielä itse sisälle. jaan yhden Usalaisen Melissan kanssa verkon. Ei voi sanoa että sängyn kun ei ole sänkyjä eikä patjoja. olen laittanut muutamia hameita lattialle pehmentämään betonia ja ihan hyvin nukuttaa vaikka harjoittelun alussa vaatikin vahan totuttelua. Kaikki on kuitenkin loistavasti ja viihdyn hyvin ja sydämeni iloitsee täällä olosta ja näistä ihmisistä!

Talla alueella on paljon muslimeja ja noituutta/kulttiseurakuntia ja välillä se tuntuu raskaalta, mutta olemme voittajan puolella ja Jumalalle mikään ei ole mahdotonta. Rukoilemme vapautusta näille ihmisille ja Jeesuksen nimessä se rukous on kuullaan ja paljon on jo tapahtunutkin. Eilen kun tultiin Pitamasta ulkoilmatilaisuutta ohitettiin yksi rakennus josta kuului kovaa rummutusta ja ihmeellistä laulua(tai loitsuamista?).Yksi pojista sanoi, että se on kulttiseurakunta ja siellä harrastetaan noituutta! Itsekseni vaan rukoilin meidät verensuojaan ja totuuden paljastumista niille ihmisille ja vapautusta! Nämä ovat todella todellisia asioita täällä ja tuntuu vieraalta seisoa rakennuksen vieressä jossa harrastetaan noituutta! Tällaisia juttuja kuulee, mutta nyt olemme keskellä kokemassa itse. Rukousjonoon kirkon eteen tulee ihmisiä, joiden perheessä? suvussa on kirous ja joiden perheessä on noituutta, ihmiset itkevät ja huutavat ja jotkut kaatuvat maahan ja siellä me pienet opiskelijat rukoillaan, mutta mahtava Jumala toimii! Kyllä on valtavaa ettei Jumala katso ihmiseen, muuten oltaisiinkin pulassa! Jumala on aivan valtava, mutta senhän jo tiedättekin! Kiitos ja kunnia hänelle! No nyt täytyy alkaa lopettelemaan, mutta kaikkea hyvää teille!

Kiitos rukouksistanne ja pian nähdään! Teitä siunaten ja rakastaen: Ulla Suvanto

_________

17.1.2007 Valoa kohti tapahtuma täytti odotukset. 

Tapahtuman neljässä tilaisuudessa oli yhteensä n. 370 kävijää. Lauantai -illalla nuorten tilaisuudessa kävi 100, sunnuntai-aamuna 70, lastentilaisuudessa 50 ja sunnuntai-illan tilaisuudessa 150. Tilaisuuksissa Jumalan sai kohdata ensimmäistä kertaa useita henkilöitä, kymmenet saivat uudistua uskonsa ja monet saivat kokea Pyhän hengen täyteyttä. Tapahtuma toi uutta intoa ja virvoitusta järjestämässä mukana olleille.
__________

13.11.2006 SUOMEN HELLUNTAISEURAKUNTIEN NÄKY 2007

Helluntaiherätyksen neuvoa-antavat vanhimmat ovat laatineet ja julkaisseet Suomen Helluntaiseurakunnille yhteisen näyn vuodelle 2007.

SOVITUS
Sitoudumme antamaan kaikille sydämestämme anteeksi.
Sitoudumme puhumaan hyvää toisistamme.

YHTEYS
Sitoudumme lujittamaan uskovien ja seurakuntien välistä yhteyttä.
Sitoudumme tukemaan omien yhteistyöjärjestöjemme toimintaa.

VAPAUS
Sitoudumme edistämään armon ilmapiiriä.
Sitoudumme kunnioittamaan vapautta mm. hengellisen musiikin tyyleissä ja seurakuntien järjestäytymismuodoissa.

YDINTEHTÄVIÄMME
Sitoudumme etsimään Pyhän Hengen uudistusta rukouksessa ja paastossa.
Haluamme voittaa sieluja ja laajentaa työtämme Suomessa ja ulkomailla.
Haluamme yhdessä osoittaa lähimmäisenrakkautta ja vastata kärsivien lähimmäistemme hätään.

TUEMME YHTEISTYÖJÄRJESTÖJÄMME
Aikamedia/Ristin Voitto, Avainmedia, Elämä ja Valo, Evankelistakoti, Fida International, Helluntaiseurakuntien Musiikki, HELP, Kaikille Luoduille säätiö, Iso Kirja, KAN, Suomen Helluntaikirkko, Suomen Helluntaikuurojen lähetys, Vapaa Sisälähetys.

Helluntaiherätyksen neuvoa-antavat vanhimmat
___________

27.12.2006 Terveisiä Keniasta

Terveiset siis täältä keniasta,Athi Riverilta! Niin se on joulu taas mennyt ja vuosi vaihtumassa! Haluan kertoa vähän meidän joulun ajasta. Minä ja kaksi muuta tyttöä päädyttiin jäämään Nairobiin jouluksi. Olimme ensin menossa Kisumuun ystävämme perheen luo jouluksi, mutta meillä ei oikein ollut rauhaa asiasta! Rukoilimme, että jos se ei ole Jumalan tahto niin Hän estäisi jotenkin menomme. Rukoiltiin ja loppujen lopuksi emme saanetkaan bussia tai bussista josta meille oli luvattu paikat olikin yhtäkkiä buukattu kaikki paikat täyteen, joten emme päässet lähtemään! uskon, että se oli Jumalan suunnitelma! Eilennä tapahtui jotain, jonka uskon olevan matkamme peruuntumisen syynä! Jumala on niin hyvä ja ihmeellinen!


Joulupäivä oli mahtava! Olen siis Nairobissa kahden ystäväni kanssa Candacen(Kanadasta) ja Melissan(Usasta). Oltiin kaikki 3 kipeita, mutta raahauduttiin kadulle. kopioitiin englanninkielellä 100 lappua, jossa oli avaimet iankaikkiseen elämään ja lopussa rukous miten otetaan vastaan Jeesus henkilokohtaisena pelastajana! Ostettiin iso pussi karkkeja. Otettiin kontaktia perheisiin ja toivotettiin hyvää joulua. lapsille ja vanhemmillekin annettiin karkkeja ja vanhemmille evankelioiva lappu. Lopuksi aina toivotettiin swahiliksi Jumalan siunausta: Mungua kubariki! Yksi meistä tytöistä tapasi naisen joka pyysi rahaa, että voisi ostaa ruokaa lapselleen. Tyttö sanoi, ettei anna rahaa, mutta voivatko he mennä yhdessä kauppaan,nainen lähti iloiten mukaan. He ostivat ruokaa kaupasta ja nainen kiitti, että tyttö on Jumalan lähettämä ihme ja tämä on paras joulu! Jaoimme myös joulusukkia lapsille, jossa oli kyniä ja jotain pientä. Perheet olivat tosi onnellisia sukista! Yksi mies alkoi kysellä mikä lappu oikein on ja niin saatiin kertoa, että ollaan uudestisyntyneitä uskovaisia ja haluamme jakaa sita rakkautta mitä olemme itse saaneet Jumalalta kokea! Kerroimme, että Jumala rakastaa häntä!

Kaiken kaikkiaan oli mahtava päivä! Kaikki ottivat lapun vastaan ja 100 meni todella nopeasti, jos meillä olisi ollut vaikka 200 lisää ne olisi mennyt ihan helposti. Suuri ihme myös oli, että kun aloimme jakaa lappuja kukaan meistä ei enää tuntenut oloaan kipeäksi, vaikka ennen emme olleet jaksaneet kunnolla nousta sängystä ja kesti kauan ennen kuin saimme itsemme liikkeelle. Selvästi se oli saatanan juoni pitää meidät poissa julistamasta evankeliumia! Oli paras päivä pitkään aikaan! Se oli mahtavaa! Jumala on niin hyvä ja uskollinen! Oli ehdottomasti tarkotus että se meidän Kisumun reissu peruuntu ja että olimme täällä! Emme edes tiedä mitä Jumala tekee näissä ihmisissä! kaikki on nyt Hänen käsissään!

Tänään palataan taas koululle ja kohta alkaakin harjoittelujakso ja sitten parin kuukauden päästä tulen suomeen! Olen miettinyt mitä tehdä tämän koulun jälkeen ja tulevaisuus on auki vielä. Varmaan menen taas joksikin aikaa sairaalalle töihin, jos mahdollista ja järjestyy! olen kyllä siinä Ison Kirjan B.A ohjelmassa, joten yksi mahdollisuus on hakea jatkamaan tai sitten hakea sairaanhoitajakouluun tai sitten jotain ihan muuta! En tiedä, mutta haluan tehdä mitä Jumala haluaa minun tekevän! Lähetystyölle ja Jumalalle sydämeni kuitenkin palaa!Jumala näyttää ja johdattaa kyllä, täällä oloni on yksi todiste siitä! Olen niin iloinen, että tulin tänne! Odotan näkeväni  kaikki rakkaat taas! Kiitos rukouksistanne!

Rakkaudella ja siunaten: Ulla
__________


18.12.2006
Tarkemat ovat jo huomanneet että seurakunnan nettisivut ovat muuttuneet täysin. Kuitenkin sivuilla on vielä kehittämisen aihetta ja sivuilta voi löytyä asia sekä kirjoitus virheitä. Olisi kiva saada palautetta sivuista ja jos huomaat virheitä niin ilmoitathan siitä meille niin voimme korjata asian. Kiitos.
__________


10.12.2006 Valoa kohti tapahtuma
Anjalankosken helluntaiseuraunta järjestää tammikuussa valoa kohti evankelijointi tapahtuman. Tapahtuma järjestetään Inkeroisten yhteiskoululla. Mukana on muunmuassa sunnuntaina
Timo ja Hanna Puustelli, Jukkis Hyvärinen & Bänd ja lauantain nuorten tilaisuudessa on Vellu Suoperä & Bänd. Sunnuntaina järjestetään lasten tapahtuma valopieni jossa mukana on nukke teatteri possu nassikat ja Kings kids. lue lisää tapahtumista.
__________


3.12.2006 Terveiset Keniasta
Hei kaikki seurakunnan eli perheeni jäsenet! Haluan ensin kiittää rukouksistanne, ne ovat ollet tarpeellisia ja auttaneet paljon! Olen niin kiitollinen Jumalalle jokaisesta teistä! Täälla vieraassa paikassa, vieraiden keskellä läheiset ihmiset saavat viela suuremman arvon! olette kuitenkin sydämessäni vaikkemme fyysisesti olekaan samassa paikassa!

Olen nyt ollut täälla Keniassa yli kaksi kuukautta ja aika menee todella nopeasti! Hyvin erilaistahan täällä on kaikinpuolin! Asumme opiskelija asuntolassa koulu yhteydessä ja huonessa on kolme tyttöä. Ensin olin Masai tytön ja Alaskasta tulevan tytön kanssa huonetovereita, mutta nyt olemme vaihtaneet ja jaan huoneen amerikkalaisen ja kanadalaisen kanssa! Tulemme kaikki hyvin toimeen keskenämme vaikka elämme aika tiiviisti yhdessä! Kaikki tietävat kaiken kaikesta ja on turha piilotella mitään, ihmiset koululla tietävat jo nenän asennosta mitä on meneillään ja jos eivät tiedä Jumala paljastaa sen kyllä, joten on turha yrittaa piilotella mitään!

Viihdyn tosi hyvin täälla ja rakastan olla täälla! Olosuhteet ovat hyvin erilaiset, mutta olen sopeutunut hyvin tänne! Suihkutila on aaltopeltistä väsätty koppi, jonne kannetaa ämpärillä vesi, joka yleensä on kylmää, ja sitten jollakin kulholla kauhotaan vettä päälle ja peseydutään. Wc:t on kanssa aaltopelti koppeja! kaikki tehdään käsin, jopa riisit ja pavut erotellaan käsin, ettei joukossa ole kiviä ja roskia, koska siellä yleensä on! Pyykit pestään kolmessa ämpärissä käsin. elämä pyorii aika paljon perustarpeiden ympärillä, mutta se on ihan ok. Kyllä sita arvostaa elämä ja mukavuuksia ihan eri tavalla, mutta tykkään tallaisesta elämasta! Ruoka on hyvää vaikka aika yksinkertaista ja lihaa saa aika harvoin. Perunoita sentään saa, joten se on suomesta tuttua. Perusruoka on ugali ja skumavigi, en tieda kirjoitinko edes oikein. Se on sellaista valkoista sitkeän riisin näköistä ruokaa, joka on tehty jauhoista ja vedestä ja skumagviki on vissin vähän niinkuin pilkottua pinaattia. monet ei tykkää siitä, mutta minusta se on hyvää, voin syodä mitä vain ja tykkään kaikesta!

Lauantaisin ja sunnuntaisin käymme yleensä Nairobissa ja sieltä saa kaikkea ja silloin yleensä syomme myos ravintolassa, mikä on mukavaa vaihtelua. muuten asumme ja elämme ihan pusikossa ja näemme vain toisiamme! Viikon päästä lähdemme aktiomatkalle Kisumuun ja pidämme siellä nuortenleirin. tammikuussa alkaa out reach eli harjoittelujakso. matkustamme ja elämme eri olosuhteissa pari kuukautta ja evankelioimme ja pidämme kokouksia eri puolilla Keniaa ja Ugandassa, joten olen hyvin kiitollinen jos jaksatte muistaa rukouksin!

rehellisesti sanottuna ei ole vielä ollut koti ikävä vaikka tietysti kaipaan läheisiä ihmisia ja rakkaiden seuraa! Tiedan kuitenkin, että paikkani on nyt täällä ja Jumalalla on suunnitelma sille, että olen nyt täällä ja koen näitä asioita mitä käyn nyt läpi! Aina ei ole helppoa ja käyn läpi monia prossseja! En häpeä myöntää sitä, koska tiedän, että Jumala tekee työtänsä minussa! Täällä ihmisyys on todella tullut esiin ja sädekehä putosi jo alkumetreilla! Olen vaan antautunut Jumalan käsille, omaan voimaan on turha luottaa, sillä ei pitkälle pötkitä! Jumala on kyllä niin ihmeellinen ja Hän on todella ollut täällä kanssani ja tekee työtänsä minussa ja täällä Keniassa! On niin siunattua nähdä miten ihmiset ympäri maailmaa tulevat yhteen Jumalan johdatuksesta ja palvelevat Jumalaa yhdessä! Tämä on niin siunattua aikaa ja todellinen Jumalan koulu! Olen niin onnellinen ja kiitollinen Jumalalle, että Hän on johdattanut minut tänne! Hänen ajoituksensa ja tiensä ovat aina oikeat ja Hän on niin hyvä ja uskollinen aina! Kiitos rukouksistannen, ne ovat tärkeitä ja ne kantavat!
Siunausta ja Jumalan johdatusta elämiinne!


Rakkaudella ja siunaten: Ulla Suvanto, Athi River, Kenia

www.anjalankoskenhsrk.net